posliinilapsen viha ja katkeruus

puoli tuntia päivässä,
yksinulkoiluun.

en pääse täältä
kotiin koskaan.

hetken käveltyäni,
otin kengät jalastani
ja risaisilla sukkahousuilla
juoksin niin lujaa
kuin pääsin.

sydän takoi rinnassa,
melkein repi ihon auki
ja lensi maantielle.

hengitys kiihtyi,
hiekkatie nipisteli jalkojen
hakatessa maata
42-kilon painollaan.

tuuli lujaa.
minä olin nopeampi.
tänään,
lensin ilmaan
avaten siipeni
huutaen
ja lopulta vajoten
kuolleena maahan.

vaieten,
vieden maailman
kaikki vääryydet mukanani.
jottei kenenkään toisen
tarvitsisi enää
juosta mitään pakoon,
puhua verellään,
maatua likaisin sormin
yksinäisyydessä,
kynittynä,
pahoinpideltynä.

täysin olemattomana.

**

"sinä olet sellainen pieni ihmeellinen enkeli"
(minämuka?)

tämä nainen pelkäsi liikaa.
elämälle ei jäänyt sijaa.
hän tuli turvaan,
joka on minulle kaikkea muuta.

mutta hän on sympaattinen.
utelias,
mutta sympaattinen.

**

(16.7)

vihaa

katkeruutta

liian paljon yhteen

ihmiseen.

sydän

on

sininen.

veri on mustaa.

viha on minussa,

posliinilapsessa.

odotin edes vuotavani kuiviin

eikä kukaan edes tajua,
että yritin tappaa itseni.
kun terä oli liian
hankala suonia katkoakseen.

PAM!

keskeytys.

eikä kukaan edes tajunnut,
mitä minä olin tekemässä.

**

haluaisin olla näkymätön.

olematon.

läpinäkyvä.

**

syön hoitajan kanssa kahden.
en ole syönyt.
en voi!
sitä häpeää...

se on niin turruttavaa.
haluan leivän,
se on herkullinen.
miltä se maistuukaan suussa?

mutta:

H Ä P E Ä

älä koske ruokaan.
en voi syödä.

koska pääsyn letkuihin?
häpeä ei anna minun syödä.

enkä minä syö.

**

eilen tuli sellainen hetki,
jota olen pelännyt,
mutta kuitenkin jännityksellä odottanut.

muistan
katsoin peiliin
kasvojani (=minun)

sitten,
PAM!

kuka tuo on?
silmissä mustenee,
mikä on nimeni?
kuka,
missä olen?

kuka minä?

yleinen pieni sekasorto,
harhailua osaston käytävillä,
odottaen vain jotakuta,
joka osaisi vastata.

(kirjoittajalta myöhemmin: dissosiaatiohäiriökohtaus)

**

(15.7)

salailua,
kujeilua.

"teetkö minulle yhden leivän?"
kuiskaus.

ja hän voitelee sen,
pistää kolme palaa juustoa.

minä vien sen salaa huoneeseeni:
se on niin hyvää!
ja minulla on niin nälkä.

jos minut pakotetaan syömään,
en syö.
jos haluatte minun paranevan;
älkää ottako minua irti rutiineistani.

rutiinit luovat turvallisuutta.

miten aamulla ryystää kahvia.
miten avata jukurttipurkin.

**

kun kaikki muu on niin pelottavaa
ja tuntematonta.

aivan kuin seisoisin
pimeän luolan suun edessä.

mahdollisuus mennä sisään
tai jäädä ulos.

minä olen tainnut keikkua siinä reunalla
jo tarpeeksi pitkään.

olen valmis lähtemään kotiin, rakas

olen valmis

olen valmis
lähtemään kotiin,
rakas.

kotiin.

kotiin.

**

mikään ei ehkä ole sen surullisempaa,
kuin herätä aamuun
todetakseen olevansa elossa.

ruokin käteni harakoille.

se ei riittänyt.
pitää olla voimakkaampi,
uhmakkaampi.

käteni harakoille.

jossain vaiheessa minulta lähti taju.
mustaa,
pimeää
ja muistan ajattelleeni,
että nyt kuolen.

pimeys tuli päälleni lämpimänä aaltona,
eikä minua pelottanut -
olin helpottunut.

heräsin naistenvessan lattialta.
nimeäni huudettiin.
hoitaja pitää kiinni jaloistani.

päästäkää irti, minä huudan
huudan huudan!

antakaa minun mennä pois,
kotiin.

käsi paketissa,
odotan seuraavaa kertaa.

**

lihaa lihaa lihaa
suuhun
mahaan
vaa´alle.

kukaan ei halua
koskettaa.

etovaa
silmät suljettuina
hapuilee
otettaan.

pimeässä on vaikea nähdä eteensä.

askelet
painautuvat sydämeen.

taidetta iholla
nautintoa.

**

minusta ei riitä enää tähän,
ei näihin.

lennä lennä leppäkerttu
lennä lennä
kotihin.

minussa on liikaa minua
liikaa.

nuku nuku
uinu
keinuta kehtoa
untuvapeittoja
höyhensaaria
hiljaiseen hämärään
ikuiseen mustaan.

nuku nuku
nuku nuku lapsi,

ei meistä koskaan ole aikuisiksi.

**

eikä meillä ole mitään pelättävää.

eikä meitä koskaan sattunutkaan.

**

(17.7)

kumpi on oikein raskaampaa:
eläminen
vai
nukkuminen?

kun molemmat tuntuvat vieneen voimat taas loppuun.

"pitää olla kiltti tyttö: syödä ja hymyillä"

te sanotte:
minun pitää totella,
olla kiltti tyttö,
lapsi vielä.

minulla ei saa olla suuta,
jolla puhua vastaan,
vaan suu,
joka suoltaa ruokaa sisäänsä.

"sinä et osaa"
ja minun täytyy nyökätä,
hymyillä hiljaa
ja kiittää teitä rukouksissani.

rakas taivaanisä,
en saa unohtaa olla sairas,
minun pitää voida pahoin!
sillä minähän olen kykenemätön elämään itsekseni,
yksininäni.

mutta näin yksin kuin minä täällä olen ollut,
en ole ollut koskaan ennen.

teidän naurunne
ei lakkaa vavisumatta seiniä.

**

kiitos,
oli pahaa.

**

minun henkilökohtainen helvettini.

tarinoita sinusta minuun.

satuja sioille;
siansorkkia kaulanauhoihin.

hah!

naurusta on kuollut ilo.

kuinka tyhjä voi ihminen olla?

yksinäisyys tapetilla.

vesiväriä poskilla.

**

niin suuri
tyhjyys
täyttyy surulla.

hymy on suojakilpi;
minua ei saa satuttaa!
minuun ei saa koskea.

sen paikka on lasivitriinissä,
lukkojen takana,
kohmettuneena,
pölyyn peittyneenä.

ja viikon kuluttua
ei sitä enää kukaan muista.
se siirretään kellariin,
jossa rotat syövät sen otsaan reiän.

sen hiukset ovat tippuneet,
kyyneleet kivettyneet poskille.

tunti tunnilta
se haurastuu yksinäisyydessään;
viimeinen henkäys

ennen siiveniskuja.

**

minä en osaa enää itkeä
en osaa nukkua ilman lääkkeitä
en osaa puhua ihmisille
en uskalla tai välitä
tavata ystäviäni
en halua syödä
kuinka vastenmielistä!
en jaksa kävellä
seisoa
istua
en jaksa olla
en osaa olla
en halua elää
ei minusta ole tähän
en pysty
mikä häpeä

en välitä.

**

paina terä huulillesi
makea elämä
maistatko sen?

kuinka se valuu huuliltasi,
otteestasi?

**

minä
haluan
pois
täältä

minä
ansaitsen
sen
viimein

ei
enää
kipua

ei
enää
sitä
tuskaa

se on ohi
ja minä itken...

onnesta.

**

hauraat kuin yöperhosen siivet.

miltä näyttää Kuolema? miltä tuntuu Kuolema?

en taida päästä täältä milloinkaan kotiin.
en ennen syksyä.

ehkä kävelen täältä kotiin,
kun lehdet ovat tippuneet puista
ja maalanneet kadut kesän haikeudellaan.

ehkä kävelen täältä kotiin syyssateessa.

ehkä kävelen täältä kotiin nimettömänä,
unohdettuna.

missa asuin?

ketä rakastin?

ehkä en ole enää silloin olemassa.

ehkä kävelen täältä kotiin loputtomassa syyssateessa.

**

minua pelottaa
pelottaa niin!
kaikki:
herääminen,
nukkuminen.

minua pelottaa olla ihminen!

en taida uskaltaa olevani elossa.

realiteetintaju on kadonnut.

**

ei vettä voi muuttaa viiniksi.

**

tahtomattaan oksentaminen on jotain niin kamalaa.

se iski kesken yön:

oksensin roskakoriin.

**

(4.7)

miten pukea sanoiksi kaikki se viha,
joka kasvaa ja velloo sisällä?

miten sanoa ne kaikki niin,
että ymärtäisitte.

ette te ymmärrä.

kohtelette kuin lasta,
vammaista.

olen nukke,
teidän liikuteltavanne.

kuka leikkaisi narut poikki?
kuka rakastaisi minua niin?

**

(6.7)

kuolema tuntuu niin paljon paremmalta.

kuolema tuntuu unelta,
johon nukahtaa.

sulkea korvat melulta,
ääniltä,
jotka takovat päässä.

KULTAA!

unohtua kellumaan meren pinnalle,
aaltoihin.

lentää sata siiveniskua
ja tippua maahan.

**

loputon väsymys ja huuto!

liian paljon vihaa pienen naisen sydämessä

ja viimiesenä saat minulta vihani.

viha kautta minä rakastan.

vihan kautta minä toivon.

vihan kautta minä "elän".

vain vihan siemen kohdussani,
minun lapseni,
minun pienokaiseni.

**

ruokkikaa rakkauden puutetta;
ruokkikaa sitä runsain käsin.

ammottavia suita,
tämän lapsen ruumis pullollaan.

kirkuvia katseita.
ruokkikaa rakkauden nälkää,
viinaa kaipauksen janoon.
kyltymätön ja ahne.
kurja,
syntinen lapsi.

ei koskaan kiitä kylläisyyttä,
ei osaa olla tyytyväinen.

ruokkikaa rakkauden puutetta!

**

(1.7)

ja sitten ne kielsivät minulta urheilun.

on pakko tehdä sitä salaa.

**

kaksi leipää aamiaisella
oli suistaa koko elämäni helvettiin.

**

sinä kysyit:
"uskotko ihmeisiin?"

"en tiedä, ehkä,"
minä vastasin.

"miksi mietit sellaista?"

en koskaan saanut vastausta.

**

maailmanloppu:

BANG!

BANG!

BANG!

**

(3.7)

en tunne enää kylkiluitani.
mihin ne ovat kadonneet?

alle pehmeän maan,
ruohoisan niityn,
loputtoman taivaan.

on lohduttavaa tuntea omat luunsa sormissaan,
otteessaan,
kämmenellään.
"se olen minä"

valkea, kova luu,
johon minut on rakennettu,
egyptin pyramidien tapaan.

**

ei toivoakaan.

eikä mikään voi olla pahempaa.

se kuoli jo koteloonsa

minulla ei ole kuin tämä Kuolema.

ei se ole kaunis.

mutta minusta tulee kaunis,
olematon, kalpea.
eloton.

veri pakenee kasvoilta.
huulet alkavat sinertää.
viimeinen henkäys,
ennen tyyntä.

auta minut pois.

anna elämäni arvoksi kivi.

pyyhi minusta pois viha
ja anna minun nauttia etelätuulesta.
ole minulle ystävä,
rakas.

ole minulle minä.

ole minulle kuolema.

**

te ette näe,
mitä minä näen.
teidän halunne päteä työssänne
tekee teidän sokeiksi.
yritätte paikata virheitänne
lukitsemalla minut eristyksiin.
luulette parantavanne
vaikette tiedä edes
mitä hoitaa.
pommitatte rauniota.
ihmisrauniota.
uskotte lääkkeiden turruttavaan otteeseen,
lukittuihin oviin
ja siihen paperiin,
joka sitoo minut teidän käsienne kautta tänne.
näettekö edes ylpeydeltänne
kuinka elämä katoaa minusta?

**

kuinka sanat alkavat loppua.

minussa on viha
viimeisenä tunteena.
ja minä vihaan
ja halveksin
teidän kättenne töitä.
ja teidän kuuroja korvianne,
sillä silloin kun minä apua todella kaipasin,
se minulta evättiin.
ja kun sitä en tarvitse,
te pakotatte minut asettumaan teidän muottiinne.
te teette minusta jälleen sairaan.
yhä sairaamman.

voisin hukkua ylpeyteenne.

viha jää,
vaikkei mitään muuta jäisikään.

**

(28.6)

katson kaihtimien lävitse
ulkomaailmaa.
mikä on todellista?
kylmä lasi erottaa minut rakkaistani,
yhtä kylmä,
kuin hymyni heille.
se on liian todellista
ja särkyvää.

se oli perhosenaika.

liito.

lento,
pyrähdys.

se kuoli jo koteloonsa.